Saavutettavuus

Käännekohta: helppo tulla, vaikea voittaa

Meille on tärkeää, että just sun on helppo tulla mukaan Käännekohtaan, halusit sitten kisaamaan tai tekemään. Jos ei oteta huomioon sitä, että kisa tapahtuu maastossa, teemme parhaamme kisan ja kisakeskuksen saavutettavuuden eteen.

Kysythän lisää saavutettavuudesta somekanavissamme tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen kaannekohta@partio.fi.

Aistit

  • KYLLÄ Tapahtumassa on riittävä valaistus tai lisävalaistusta on tarvittaessa saatavilla
    Kisakeskuksena toimiva Kiljava on valaistu. Yörastille sekä muille pimeän aikaan tapahtuville rasteille tuodaan lisävalaistusta. Muistathan ottaa myös itsellesi sopivan osta- tai taskulampun.
  • KYLLÄ Valkokankaalle heijastettavissa esityksissä on selkeät fontit ja värit, esitysten kuvat ja tekstit kerrotaan myös sanallisesti
    Kisoissa ei paljoakaan valkokangasta käytetä, mutta tarpeen vaatiessa voit pyytää omaa vartiolaista tai rastihenkilöä lukemaan tekstit ja kuvailemaan kuvat ääneen.
  • KYLLÄ Tapahtuman melutaso pysyy suurimmaksi osaksi alle 80 desibelissä. Mikäli äänenvoimakkuus on suurempi, siitä on kerrottu jo tapahtumakuvauksessa tai osallistujille on tarjolla korvatulppia
  • KYLLÄ Tapahtuman aikana on mahdollisuus vetäytyä hetkeksi hiljaiseen tilaan lepäämään
    Kisakeskuksessa sekä yörastilla tarjotaan mahdollisuus rauhalliseen lepäämiseen tarvittaessa.
  • EI Seminaarien tai isompien kokousten tapahtumakuvauksessa on tieto siitä, onko tilassa induktiosilmukka
    Käännekohdassa ei ole käytössä induktiosilmukkaa, mutta ei myöskään pitkiä puheita isoissa tiloissa.
  • KYLLÄ Tapahtuman osallistujia on kannustettu välttämään voimakkaiden hajusteiden käyttöä
  • EI Tapahtumapaikassa käytettävät pesuaineet ovat hajusteettomia
    Jokainen tuo omat pesuvälineensä kisakeskukseen.
  • KYLLÄ Voimakkaasti tuoksuvia ruokia ei käsitellä huonosti tuulettuvissa tiloissa
    Ulkona liikuttaessa kaikki tilat ovat tuulettuvia.
  • EI Pelkästään yhden aistin varassa suoritettaville rastitehtäville on olemassa vaihtoehtoinen suoritustapa
    Tehtävät on kuitenkin suunniteltu niin, että moninaiset vartiot voivat suorittaa tehtävät yhdessä omia vahvuuksiaan hyödyntäen.
  • KYLLÄ Osallistujalla, jolla on herkkä tai heikentynyt makuaisti, on mahdollisuus maustaa oma ruokansa itse
    Vartio vastaa kisan aikaisesta ruokailustaan itse. Erityisruokavalioista voi ilmoittaa kisaan ilmoittautuessa tai myöhemminkin osoitteeseen kaannekohta@partio.fi ja kaikki pyritään toteuttamaan.

Liikkuminen

Huom! Tämän kohdan asiat koskevat vain kisakeskusta. Itse kisa tapahtuu maastossa, eikä siis ole esteetön.

  • KYLLÄ Portaiden lisäksi kisakeskuksella on ramppi pyörätuoleille ja rollaattoreille
  • KYLLÄ Kisakeskus on sellainen, jossa voi kulkea myös pyörätuolilla tai rollaattorilla.
  • KYLLÄ Kynnykset on merkittynä selkeästi esiin, jotta ne pystyy hahmottamaan myös hämärässä.
  • KYLLÄ Portaista löytyy kaide, josta voi ottaa tukea.
  • KYLLÄ Jo tapahtumakuvauksessa on kerrottu, onko tapahtuman aikana sähköpyörätuolin lataukseen ja jos on, niin miten.
    Kisakeskuksessa on mahdollisuus ladata sähkölaitteita.
  • KYLLÄ Kisakeskuksessa on mahdollisuus esteettömän wc-tilan käyttöön.

Lääkkeet

  • KYLLÄ Osallistuja voi säilyttää lääkkeensä tarvittaessa viileässä.
    Kylmäsäilytysmahdollisuus löytyy kisakeskuksesta. Ilmoitathan mahdollisista tarpeistasi asiaan liittyen ilmoittautuessasi.
  • KYLLÄ Osallistuja voi tapahtuman aikana lääkitä itsensä rauhassa ja kiireettä.
  • KYLLÄ Osallistuja tietää, keneltä saa tarvittaessa apua lääkityksen kanssa.
    Ensiapuhenkilöstön puoleen voi kisan aikana kääntyä kaikissa tilanteissa. Yhteystiedot löytyvät kisan käsiohjelmasta.

Yhdenvertaisuus

  • KYLLÄ Jokainen voi osallistua omana itsenään.
    Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet! Huomioithan kuitenkin kisan erityispiirteet: maastossa nukkuminen sekä liikkuminen ja enintään 25 km (samoajat) tai 30 km (vaeltajat ja aikuiset) matkat.
  • KYLLÄ Tapahtuman aikana on mahdollisuus rauhoittumiseen / hiljentymiseen yksin.
    Kisakeskuksessa, yörastilla sekä reitin varrella metsässä on mahdollisuus rauhoittua yksin.
  • KYLLÄ Osallistujien ruokavalioista ei tehdä numeroa.
    Kisakeskuksessa sekä rastitehtävissä huomioidaan ilmoitetut ruokavaliot ja kaikki pyritään toteuttamaan. Omaa erityisruokaa voi pyytää henkilöstöltä.
  • KYLLÄ Mahdollisen hengellisen ohjelman aikana on tarjolla myös vaihtoehtoista ohjelmaa.
    Käännekohdassa ei ole hengellistä ohjelmaa.
  • KYLLÄ Tapahtuman aikana huomioidaan peseytymiseen liittyvät toiveet.
    Kaikista toiveista voi ilmoittaa suoraan tekijöille tai ilmoittautumisen yhteydessä. Kisakeskuksessa on mahdollisuus peseytyä suljetussa tilassa.
  • KYLLÄ Tapahtumapaikalta löytyy vähintään yksi sukupuolineutraali wc.